Onnettomuustutkintakeskus
Onnettomuus- ja vaaratilannetutkintaKuvallinen versio

Onnettomuus- ja vaaratilannetutkinta tehdään turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. 

Onnettomuustutkinnan tekee Onnettomuustutkintakeskus (OTKES). Onnettomuustutkinnassa selvitetään onnettomuuden kulku, syyt ja seuraukset sekä pelastustoimet. Erityisesti selvitetään onko onnettomuuden tai vaaran aiheuttajina tai kohteina olleiden laitteiden ja rakenteiden suunnittelussa, valmistuksessa, rakentamisessa sekä käytössä otettu riittävästi huomioon turvallisuusvaatimukset. Lisäksi selvitetään, onko laitteiden ja rakenteiden valvonta- ja tarkastustoiminta asianmukaisesti järjestetty ja hoidettu tai onko turvallisuutta koskevissa säännöksissä ja määräyksissä mahdollisesti puutteita. Tutkinnassa pyritään erityisesti saamaan esille onnettomuuden välittömän syyn lisäksi tapahtumaan myötävaikuttaneita tekijöitä ja taustatekijöitä, joita voi löytyä esimerkiksi organisaatiosta, ohjeistuksesta ja työtavoista.

Onnettomuustutkinnan aloittamisesta päätettäessä otetaan huomioon tapahtuman vakavuus ja uusiutumisen todennäköisyys. Seurauksiltaan vähäinenkin tapahtuma tai vaaratilanne voidaan tutkia, jos se aiheutti vaaraa usealle henkilölle ja tutkinnan arvioidaan tuottavan merkittävää tietoa yleisen turvallisuuden parantamiseksi ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Onnettomuustutkintakeskus ei yleensä tutki tahallisesti aiheutettua tai rikoksen aiheuttamaa tapahtumaa.

Onnettomuustutkinnan lopputulos on tutkintaselostus, jonka lopussa on turvallisuussuosituksia toimivaltaisille viranomaisille ja muille tahoille. Turvallisuussuositukset kiteyttävät tutkijoiden käsityksen siitä, miten samankaltaiset onnettomuudet voidaan jatkossa välttää. Onnettomuustutkintakeskus seuraa suositusten toteutumista. Onnettomuustutkintaa tehdään yksinomaan turvallisuuden parantamiseksi eikä tutkinnassa oteta kantaa syyllisyys- ja vastuukysymyksiin eikä vahingonkorvausvelvollisuutteen. Niiden selvittäminen kuuluu muille viranomaisille ja tahoille. 

Onnettomuustutkintakeskus 

Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) on oikeusministeriön yhteydessä toimiva puolueeton ja riippumaton valtion viranomainen, jonka tehtävänä on tutkia eri aloilla sattuneita onnettomuuksia. 

Onnettomuustutkintakeskus perustettiin vuonna 1996 oikeusministeriön yhteyteen. Onnettomuustutkintakeskus on itsenäinen virasto, jossa tutkinnan riippumattomuus eri liikennemuotojen ja pelastustoimen hallinto- ja valvontaorganisaatioista on turvattu.

Onnettomuustutkintakeskuksen tehtävä 

Laki ja asetus onnettomuuksien tutkinnasta määrittelevät Onnettomuustutkintakeskuksen tehtävät ja antavat yleisiä ohjeita siitä, mitä onnettomuuksia on tutkittava ja kuinka niitä tutkitaan.

Onnettomuustutkintakeskuksen tehtävänä on tutkia kaikki suuronnettomuudet ja suuronnettomuuden vaaratilanteet riippumatta niiden laadusta sekä ilmailu-, raideliikenne- ja vesiliikenneonnettomuudet ja niiden vaaratilanteet.

Onnettomuustutkintakeskus:

  • pitää yllä valmiutta tutkinnan nopeaan käynnistämiseen,
  • pitää luetteloa vireillä olevista ja päättyneistä onnettomuustutkinnoista,
  • kouluttaa tutkintalautakuntiin soveltuvia henkilöitä,
  • antaa tutkinnan suorittamista ja tutkintaselostusten laatimista koskevia yleisiä ohjeita,
  • valvoo tutkintaan liittyvää varainkäyttöä,
  • huolehtii tutkintaselostusten painatuksesta ja jakelusta,
  • huolehtii kansainvälisestä yhteistyöstä.

Onnettomuustutkintakeskus hoitaa myös tutkintaselostusten painatuksen ja jakelun sekä julkaisee kaikki tutkintaselostukset internet-sivuillaan osoitteessa www.onnettomuustutkinta.fi.

Turvallisuustutkintalaki (525/2011)

Riippumaton onnettomuustutkinta Suomessa

  • Ilmailuonnettomuuksien tutkinta 1970-alusta
  • Suuronnettomuustutkinnan suunnittelukunta vuodesta 1986
  • Onnettomuustutkintakeskus vuodesta 1996 (Suuronnettomuudet ja niiden vaaratilanteet, sekä ilmailu- ja raideliikenneonnettomuudet)
  • Vesiliikenneonnettomuuksien ja niiden vaaratilanteiden tutkinta vuodesta 1997