P2017-01 Kahden ihmisen kuolemaan ja kahdeksan ihmisen loukkaantumiseen johtanut puukotus Turussa 18.8.2017
Valtioneuvosto on 19. lokakuuta 2017 oikeusministeriön esittelystä turvallisuustutkintalain (525/2012) 32 §:n nojalla päättänyt aloittaa Turussa 18.8.2017 tapahtunutta puukotusiskua koskevan poikkeuksellisen tapahtuman tutkinnan ja asettaa tutkintaryhmän tapahtuman tutkintaa varten. Tutkinnassa selvitetään tapahtumien kulku, syyt ja seuraukset sekä tehdyt pelastustoimet ja viranomaisten toiminta. Lisäksi voidaan selvittää tapahtuman aiheuttajaan liittyviä seikkoja siinä määrin kuin se on välttämätöntä vastaavankaltaisten tapahtumien ennaltaehkäisemiseksi tarvittavan tiedon hankkimiseksi (lain 5 ja 33 §).
Tutkintaryhmän kokoonpano:
Tutkintaryhmän johtaja:
johtava tutkija Kai Valonen, Onnettomuustutkintakeskus
Jäsenet:
psykologian tohtori Mika Hatakka, itsenäinen ammatinharjoittaja
ensihoidon vastuulääkäri Vesa Lund, Satakunnan sairaanhoitopiiri
vanhempi tutkija Olli Ruohomäki, Ulkopoliittinen instituutti
vastuualueen johtaja Tarja Wiikinkoski, Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
filosofian maisteri Kari Ylönen, itsenäinen ammatinharjoittaja
maahanmuuttajatyön pääkoordinaattori Marja Nyrhinen, Tampereen kaupunki
Poikkeuksellisen tapahtuman tutkinnasta laaditaan tutkintaselostus. Tutkintaselostus
annetaan valtioneuvostolle (lain 35 §).
Julkaistu 25.10.2017