Helikopterionnettomuus valaisemassa pelastustoimen haasteita alueellisesti vaativassa toimintaympäristössä
Onnettomuustutkintakeskus on saanut valmiiksi tutkinnan Ahvenanmaan Brandön kunnassa sijaitsevassa Fiskön saaressa 12.2.2022 tapahtuneesta helikopterionnettomuudesta. Ambulanssihelikopteri oli menossa noutamaan jäisellä pihalla loukkaantunutta potilasta. Helikopteri laskeutui, lähti liukumaan ja osui venevajaan. Helikopteri vaurioitui onnettomuudessa pahoin ja yksi miehistön jäsen loukkaantui lievästi.
”Talviset olosuhteet olivat tutkitun onnettomuuden välitön syy. Monet helikopterit ja erityisesti ambulanssi- ja pelastushelikopterit toimivat kuitenkin talvisissa olosuhteissa. Tarkastelimme ajanjaksolla 2016-2020 ilmenneitä niin sanottuja läheltä piti-tilanteita liukkauteen liittyen. Olemmekin kohdentaneet yhden suosituksistamme Euroopan lentoturvallisuusvirastolle (EASA) kehottaen heitä tiedottamaan tarpeellisuudesta varustaa helikopterien jalakset liukuesteillä talvisissa ja liukkaissa olosuhteissa. Autoissakin on liukkaalla kelillä eri renkaat… ”, toteaa tutkinnanjohtaja Janne Kotiranta.
Tutkinnan aikana kerrottiin, että ambulanssihelikopterin operaattori on päättänyt ottaa käyttöön liukuesteet kaikissa jalaksilla varustetuissa ambulanssihelikopterissa syksyn 2022 kuluessa.
Tehty onnettomuustutkinta valottaa myös Ahvenanmaan pelastustoimen tehtävien alueellista haasteellisuutta. Ahvenanmaan pelastustoimi perustuu kunnalliseen järjestelmään. Maakunta on jaettu kahteen operatiivisen johtamisen pelastusalueeseen. Maakuntahallinnolla on maakunnan pelastuslain mukainen velvoite ohjata ja valvoa pelastustoimea maakunnan alueella.
”OTKESin tehtävä on yleisen turvallisuuden parantaminen ja uusien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen. Se, miten suosituksemme toteutetaan riippuu suosituksensaajatahosta. Käymme toki keskustelua suosituksista ja niiden toteutumisprosentti on onneksi seitsemänkymmenen prosentin luokkaa. Tämä on yhdessä tehtävää työtä. Maakuntahallinnolla on lakiin perustuva velvoite ohjata ja valvoa pelastustoimen kokonaisuutta maakunnan alueella. Tämä vaatii resurssointia. Tutkinnassa selvisi, että kahden eri pelastusalueen olemassaolo ja jakaantunut pelastustoimi voi johtaa tilanteisiin, joissa avuntarvitsija jää ilman lähimmän tarkoituksenmukaisimman pelastusyksikön apua.”, toteaa Kotiranta.
Onnettomuustutkintakeskus suosittaa myös, että Maakuntahallitus ryhtyy toimiin, joilla varmistetaan hätäpaikannuksen ja 112 Suomi -sovelluksen toiminta maakunnan alueella hätäpuheluiden yhteydessä. Toistaiseksi niin ei tapahdu. Paikannuksen nopealla onnistumisella luodaan parhaat mahdollisuudet auttaa hädässä olevia maakunnan asukkaita sekä siellä vierailevia.
Tutkinnan julkaisuhetkellä Ahvenanmaan maakuntahallituksen ja sisäministeriön kesken on meneillään selvitystyö, jossa tarkastellaan mahdollisuuksia integroida valtakunnan Erica- ja Ahvenanmaan Ålarm-hätäkeskustietojärjestelmät. Lisäksi Ahvenanmaalla on selvityksessä saada hätäpaikannus mahdolliseksi operaattorista riippumatta vuoden 2023 aikana.
Linkki tiivistelmään ja tutkintaselostukseen
Lisätiedot:
Tutkinnanjohtaja Janne Kotiranta, puh. 02951 50703
Ruotsinkieliset tiedustelut: tutkintaryhmän jäsen Knut Lehtinen, puh. 050 328 154 (28.2. klo 13.00-15.00).
Julkaistu 28.2.2023