Junanumeron käytön laajentaminen ratatyökoneille

Perussyynä siihen, että matkustajajuna ajoi ohi "seis"-opastetta (punaista) näyttävän opastimen oli se, että samalla liikennepaikalla oli yhtä aikaa kaksi saman numeroista yksikköä. Toisena syynä vaaratilanteen syntyyn oli huono radioyhteys. Varsinkin matkustajajunan M 163 veturin radio rätisi pahoin. Vaaratilanteen kehittymistä edesauttoi lisäksi se, että junasuorittajan käyttämät tunnukset: "Teka 163" ja "Pika 163" ovat niin lähellä toisiaan, että ne on vaikea erottaa toisistaan, varsinkin, jos radioyhteys on huono kuten kyseessä olevassa tilanteessa oli. Yhteyden syntyminen tangenttia painettaessa oli myös niin paljon viivellinen, että puheen alku jäi tangentin painalluksesta aiheutuneen räsähdyksen alle. Tällöin molempien tunnus kuulosti samalta "..ka 163". Jos olisi käytetty täydellisiä tunnuksia, kuten radiopuhelimen käyttöohjeet edellyttävät, tällaista erehtymistä ei todennäköisesti olisi tapahtunut. Vaaratilannetta ei myöskään todennäköisesti olisi syntynyt, jos ratakuorma-auton (=Tka:n) kuljettaja olisi heti kuullut alueasetinlaitteen junasuorittajan kutsun. Kuljettaja oli noin kymmenen minuuttia poissa ohjaamosta, jossa linjaradio oli kiinteänä asennuksena.

Myös ratakuorma-autolle (ja muille ratatyökoneille) tulisi antaa junanumero tai muu junaliikenteestä selvästi poikkeava tunnus aina, kun ne ovat liikkeellä radalla, jotta ei tulisi tulkintavaikeuksia. Nykyään käytettäväksi määrätyt pitkät tunnukset jatkavat turhaan käytettyä puheaikaa linjaradiossa.