Omaisten tiedonsaannin kehittäminen

Tässä onnettomuudessa mukana olleiden omaiset eri puolilla Suomea saivat hitaasti ja hajanaisesta tietoa läheisensä kohtalosta (onko loukkaantunut, kuollut, selvinnyt loukkaantumatta tai onko lainkaan ollut mukana junassa). Omaiset soittivat useisiin eri sairaaloihin, poliisille ja myöhemmin perustettuun kriisikeskukseen useita kertoja. Keskitettyä tietoa ei ollut saatavana missään. Myös kuolinviestin perille vieminen tapahtui omaisten mielestä hitaasti. Vainajien henkilöllisyyden selvittäminen ja omaisille ilmoittaminen on poliisin tehtävä. Tässä onnettomuudessa kuolleiden omaisista osa sai tiedon tapahtumasta ja menetyksestään huonoimmassa tapauksessa lähes 10 tuntia onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuden esitutkintavastuu siirtyi Keskusrikospoliisille onnettomuuden laadun ja laajuuden selvittyä. Osa kuolleista pystyttiin tunnistamaan onnettomuuspaikalla ja osa vasta Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella. Suuronnettomuudessa viranomaisten tiedonsiirto onnettomuudessa osallisina olleista henkilöistä tapahtuu kuvan 22 mukaan. Samaan kuvaan on liitetty kaavio siitä, miten Jokelan junaonnettomuudessa tiedonsiirto toimi. Käytännössä omaisten tiedonsaannissa oli runsaasti puutteita ja viivytyksiä. Tutkintalautakunnan käsityksen mukaan suuronnettomuustilanteissa omaisten tiedonsaantia tulee merkittävästi parantaa ja nopeuttaa. Pitää luoda järjestelmä, jossa omainen saa tiedon läheisestään valtakunnallisesti yhdestä pisteestä riippumatta siitä, missä onnettomuus on tapahtunut ja missä kysyjä itse asuu.

Lautakunta ehdottaa, että suuronnettomuustilanteita varten perustetaan kahden eri hätäkeskuksen yhteyteen onnettomuustilanteissa miehitettävät omaistiedotuskeskukset.

Liittyy hätäkeskus uudistukseen.